Uudempia koneita ja parempia tuotteita

Työelämässä on juostava pysyäkseen paikallaan. Vanha sanonta, mutta niin totta. Virte-Metallikin käyttää vuosittain yli 150 tuhatta euroa olemassaolevien tuotantolinjojen koneiden ylläpitoon ja huoltoon. Lisäksi investoidaan tietysti uusien tuotteiden vaatimiin koneisiin. Mutta melkoinen määrä rahaa tarvitaan vain siihen, että nykyisin valmistettavia tuotteita pystytään valmistamaan myös ensi vuonna, mieluiten tietysti entistä nopeammin ja laadukkaammin. Palkkojen ja vuokrien jälkeen koneinvestoinnit ovatkin yrityksen selvästi suurin menoerä. 

Tarinoin jo aiemmin yrityksen vanhemmasta konekannasta ja esittelen nyt muutaman uudemman hankinnan. Siinä missä 80- ja 90-luvuilla koneet tehtiin enimmäkseen itse tai ostettiin lähes loppuunkäytettyinä huutokaupoista, konkurssipesistä ja trokareilta, tänä päivänä suurin osa koneista hankitaan uusina. Näin työturvallisuus on ajan tasalla, tehokkuus paras mahdollinen ja työvuosia koneilla paljon edessä. Lisäksi olemme arvostaneet korkealle koneenvalmistajan suomalaisuutta ja paikallisuutta, Turunkin läheltä olemme hankkineet koneita esimerkiksi LSK:lta Liedosta, JK-koneelta Eurasta ja Somerteknolta Somerolta. Trukkikalusto on puolestaan hankittu Finnsiirrolta Liedosta, vaikkei se Hyundain trukkien valmistaja tietenkään olekaan, niin valmistajan/maahantuojan läheisyys tekee kuitenkin yleensä ihmeitä koneiden huollon toimivuudelle ja linjaston kehittämiselle.

Tässä muutamia uusimpia konehankintoja 2019-2021:

Raina- ja arkitusyksiköt: JK-Koneen arkitusyksikkö hankittiin ensisijaisesti tehostamaan katto- ja rakennuslistatuotantoa. LSK:n rainoitusyksikkö hankittiin korvaamaan vanha, vuonna 1998 hankittu yksikkö. Aiemmin isot aihioerät rainoitettiin yhdellä linjalla ja arkitettiin toisella. Tehokkuus oli kaikkea muuta kuin korkea ja koneiden kapasiteetti oli muutenkin lujilla, joten välillä isompiakin eriä jouduttiin leikkaamaan giljotiinilla (ei sentään kaarisaksilla). Lisääntynyt kapasiteetti on poikinut myös uusia asiakkuuksia, kun kykymme valmistaa nopeasti korkealaatuisia arkkeja/soiroja määrämittaan ja -leveyteen leikattuna on niin merkittävästi kasvanut.



Rainoitusyksikkö, valmistaja JK-Kone



Rainoitusyksikkö, valmistaja LSK (vm 2005, mutta tuli meille käyttämättömänä)


Pakkauslinja (toimitaja Mercamer): laadukas pakkaus on nykyään välttämätön osa tuotetta. Ajallisesti isojen tuotteiden pakkaamineen käsin vie helposti enemmän aikaa kuin niiden valmistus. Uuden linjaston myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme selvästi paremmin pakatut tuotteet. Myös tämä investointi on poikinut uutta työtä, kun tietyt alihankintatuotteet, jotka aiemmin oli pakko myydä asiakkaalle pakkaamattomina, pystytään nyt tarjoamaan pakattuna, kustannuksiltaan järkevällä hintatasolla.


Pakkauslinja, toimittaja Mercamer


Harjantuuletuslistakone: lukkosaumakatto on tänä päivänä Suomen ylivoimaisesti suosituin peltikattomalli. Jokainen lukkosaumaan myytävä lisätuote on siten myös suurta, jopa se pienenpieni listankappale, jolla katon harjalista kiinnitetään kattopeltiin ja samalla varmistetaan harjan tuulettuvuus ja sääsuojaus. Virtekin on valmistanut näitä harjantuuletuslistoja omiin lukkosaumakattoihinsa kymmeniä tuhansia kappaleita. Aluksi ne tehtiin käsin kanttaamalla, sitten prässäämällä. Uusi kone pudotti valmistusajat murto-osaan ja malli on siten suunniteltu, että samalle tuotteelle on ollut käyttöä myös muutamassa muussa alihankintaprojektissa.


Harjantuuletuslistakone


Suurimmat odotukset konepuolella kohdistuvat keväällä tilattuun lukkosaumakoneeseen. Kymmenen vuotta sitten Saksasta tilaamamme Schlebachin lukkosaumakone on palvellut meitä niin äärimmäisen hyvin, että Schlebachilla jatkamme myös tulevaisuudessa. Lukkosaumapeltiä olemme valmistaneet noin 50 tuhatta neliötä vuosittain. Uudessa koneessa profiiliin tulee pieniä päivityksiä, mm. ajanmukainen korkeampi urospontti ja sauman reunan korotukset. Vanha kone jatkaa konesaumavalmistuksessa ja tämä järjestely tulee lisäämään toimituskapasiteettiamme molemmissa tuotteissa merkittävästi, mikä vaikuttaa ainakin toimitusaikoihimme, jotka toki nykyäänkin ovat hyvin kilpailukykyiset. 

Hyvässä lykyssä uutta lukkosaumamallia aletaan toimittaa syyskuussa, vaikka omat taistelunsa onkin vielä edessä pääntaittolaitteen ja äänieristyshuopalinjan integroimisessa uuteen koneeseen.




 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suutarin lapsella ei ole kenkiä

Kattoviikot

Mitä kuuluu, peltimaailma?