Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Teräsmarkkinakatsaus – hinnat jatkavat nousuaan

Kuva
On taas aika luoda katse tulevaan sesonkiin ja arvioida tulevan vuoden markkinaa. Muistellaan kuitenkin ensin hetki viime vuotta. Noin vuosi sitten teräksen hinta lähti hurjaan nousuun useista globaaleja markkinoita ravistelleista syistä johtuen. Energian hinta nousi, valtioiden löysän rahan politiikka kiihdytti kysyntää, korona muutti kuluttajien kulutuskäyttäytymistä, merirahtien hinta kasvoi ja kapasiteetti pieneni jne. Yhteisvaikutuksen seurauksena hinnat nousivat ennennäkemättömästi, sinkityn hinta kaksinkertaistui ja maalipinnoitettujen tuotteidenkin hinta nousi yli 50 %. Hinnannousut olivat ennennäkemättömät normaalisti hyvin stabiilissa markkinassa. Yhdessä esimerkiksi puutavaran hinnannousun kanssa rakennuskustannukset ovat nousseet niin voimakkaasti, että monet rakennusliikkeet ovat jo nostaneet kädet pystyyn, eikä uusia kohteita enää aloiteta nykyisellä hintatasolla. Alkuvuodesta 2022 tilanne näytti hetkeksi helpottavan, hintojen nousu taittui ja esimerkiksi